kisat 5 tuntia, perustelut!!!

Keskustelua suomeksi. Kaikki rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä aiheita ja keskustella.

Moderator: Maza

User avatar
Maza
Posts: 3120
Joined: 4.11.2004 0:43:32
Location: Uusikaupunki, Finland

kisat 5 tuntia, perustelut!!!

Postby Maza » 9.6.2014 19:10:51

Hienoa, että kisojen normaaliksi ajaksi on muodustumassa 5 tuntia. Suomessa se on äärimmäisen perusteltua kahdesta syystä:

Suomessa joutuu nykyään tekemään ihan hulluna duunia kalan eteen. Monesti joutuu uimaan ja tsemppaamaan todella paljon muutaman kalan eteen. Suomi on aivan eri kuin esimerkiksi Norja jossa kalaa on lähes jokaisen luodon vieressä. Siellä siis 4 tuntia on kalastusta. Suomessa se voi olla 5 tunninkin kisassa vain tunti. Tunti lisää saalistamiseen luonnollisesti kasvattaa kalan saaliita. + Tunti lisää antaa henkisesti valtavan lisäpotkun-uskalluksen lähteä kokeilemaan erillaisia tekniikoita ja ulompia aluieita...

Kansainväliset kisat on vähintään 5 tuntia, joten on hyvä, että totutaan 5 tunnin rasitukseen.

Kisat tapaamiset ovat aikaistuneet kello 10.00, ennen ne oli kello 11, joten ollaan edelleen aikataulussa ja ihmisten aikoihin kotona.

Siis ei muuta kuin olen todella tyytyväinen tästä luonnollisesta positiivisesta muutoksesta 5 tunnin kisoihin. HYVÄ ME! T Faija

User avatar
Pyli
Posts: 220
Joined: 4.11.2004 18:53:49

Postby Pyli » 10.6.2014 9:25:26

Pakko opponoida hieman pro 4h (tai vaikka 4,5h) kisojen puolesta, kun asiasta tuolla kisoissa jonkun possen kanssa keskusteltiin. Pari pointtia lyhyemmän kisan puolesta:
- Kylmä vesi: Esim. kauden alun ja lopun kisoissa posse ei edes pysty olemaan 5h vedessä, kun on niin jäässä
- Iso osa kilpailijoista jaksaa 4h skaban ja tulee maaliin (n. 50% kilpailijoista on maalissa n. 4h kohdalla), eli 5h skaballa pelataan taas hieman lisää etua "guruposselle"
- Toi ulkomaan 5h ei ole relevantti peruste, koska siellä liikutaan veneillä ja venesiirtymillä saa levätä + siellä ei uida lähes lainkaan = eri laji
- Toki saalista voi kertyä enemmän jos on tunti enemmän peliaikaa, mutta usein on niin, että alueen kalapaikat on koluttu 4h aikana ja viimeinen tunti menee enemmän tai vähemmän häröillessä
- Perheellisille ja pitkämatkalaisille toi kisapäivän venyminen on haaste.
- Nollasektorikisoissa tulee kylmän ja väsymyksen lisäksi vatutus koko lajia kohtaan (=kamat TORI.fi), jos 5h esim. tyhjää hiekkapohjaa koluaa...

Tuo 5h on OK jossain kisoissa ja spesiaalitapauksissa, mutta Maza lobbaa nyt siitä uutta standardikisa-aikaa ja tästä pitäisi olla hieman laajempi yhteisymmärrys löytyä.

User avatar
Maza
Posts: 3120
Joined: 4.11.2004 0:43:32
Location: Uusikaupunki, Finland

YO!!

Postby Maza » 10.6.2014 10:34:18

Tanskassa kisa aina 5 tuntia!!!! Kisa Poijulla..

Tanskalaiset on meidän pahimpia kilpailijoita.

Mutta olen samaa mieltä Pylin kanssa, että järki käteen.

Esim: Kotkassa ja Mossalassa eka päivä SM-kisoissa hieno että on 5 tuntia kun ei ole kiire kotiin…..

No jokatapauksessa tämä on kilpa-huippu-urheilua ja 5 tuntia kehittää ehdottomasti lajia…..

HYVÄ ME. t MÄ

User avatar
Tekno
Posts: 24
Joined: 18.8.2013 21:11:33
Location: Helsinki

Postby Tekno » 10.6.2014 13:19:44

Jos jossain kisassa olis KOKEILU LUONTEISESTI kaksi sarjaa, lyhyempi ja pidempi, niin siinähän nähtäisiin kumpi on suositumpi.

User avatar
Kimi
Posts: 820
Joined: 2.11.2004 10:26:01
Location: Ingå

Postby Kimi » 10.6.2014 13:56:19

Moi,

Kisanjärjesstäjät voi päättää, että kisa-aika on 5h, mutta se voi myös valita kisan olevan 4h. Kisan paras pituushan riippuu suuresti alueen luonteesta ja uintietäisyykistä. Tottakai 5h kisat nostaa jengin kuntoa ja taistelukykyä (torni) tuleviin PM-kisoihin.

Pylillä on toki perusteltua pointteja, että guruosastolla on enemmän aikaa ettiä kalaa ja saada sitä. En kuitenkaan näe miten tämä on huono asia? Eikö me kaikki tavoitella guruutta? Miten me voidaan parantua jos guruimmat ei saa guruilla. Esim. Jonkalla ei ollu viime kisoissa kalan kalaa 3h kohalla, mutta mies on guru ja löysi kalat jostain. nyt me tiedetään että ahventa oli paljon alueella, mutta suurin osa meistä näki kuitenkin vain yksittäisiä. Me siis opittiin gurulta jotain. Kiitos 5h!

Kysymykse voi siis osittain, ja kärjistäen, kiteyttää seuraavasti: haluammeko tukea lajimme tason pitkäjänteistä nostamista, vai laiskojen pysymistä lajin parissa?

Tottakai matkustaminen ja perheet on elämää ja itekin tasapainottelen hyvin lähellä jyrkännettä...

-Kimi

User avatar
Pyli
Posts: 220
Joined: 4.11.2004 18:53:49

Postby Pyli » 10.6.2014 16:06:00

Piippuja on tosiaan ainakin kaksi. Gurujen pitää tottakai saada olla guruja ja kasvaa yhä isommiksi guruiksi. Lähinnä pointti, että kisa-alueet on kasvaneet vuosi vuodelta ja lisäksi kisa-aika on pidentynyt tunnilla eli koko kilpailujen luonne on muuttunut (ei välttämättä huono asia). Isomman alueen, homosohvien ja pidemmän kisa-ajan myötä on yhä tarkeämmäksi menestystekijäksi tullut scouttaus (koska ilman scouttia ei ole mitään järkeä lähteä alueella uimaan esim. 3km päähän matalikolle, jos ei ole jotain osviittaa eväkkäistä) ja toisaalta uinti/potkukunto, että kykenee koluamaan ison alueen laajasti hyödyntäen 5h ajan ja mahdollisimman monta scouttispottia. Aiemmin ehkä enemmän porukka mietti olosuhteita, tutki merikorttia ja teki paikanpäällä kisasuunnitelmansa ja lähti torpedo perässä sukelluskalastamaan. En haikaile vanhaan, mutta joku keskitie olisi hyvä olla et gurut kehittyy ja seepojengi viihtyy.

Se, että kehittääkö räpyläuintikunto ja nojaus perusteeliseen scouttiin sitten guruja kansainväliselle tasolle on toisen keskustelun paikka. Ihan aina, edes kotivesillä, se ei tee näköjään autuaaksi...

User avatar
Tekno
Posts: 24
Joined: 18.8.2013 21:11:33
Location: Helsinki

Postby Tekno » 10.6.2014 20:02:24

Aika harvassa lajissa harrastelijat ja PRO:t kisaavat samassa sarjassa/ luokassa. Miksiköhän?

User avatar
Maza
Posts: 3120
Joined: 4.11.2004 0:43:32
Location: Uusikaupunki, Finland

KOSKA!

Postby Maza » 10.6.2014 21:13:56

Koska me ollaan kaikki PRO ja Suomessa voi voittaa aina kuka tahansa!!!!

Jee ja jee ja jee ja jee 4-5 h sillä välillä ollaan pojat!!!!

T MÄ, mut kyl meni viimeksi 5 tuntia hujauksessa!!!!

UkiJuzu
Posts: 61
Joined: 25.5.2013 22:13:47

Postby UkiJuzu » 10.6.2014 23:37:49

Itse olen Pylin kanssa samaa mieltä, Mulla kun ei ole tässä harrastuksessa minkään näköistä kilpailuviettiä. No kai se on mulle sama nukunko kalliolla tunnin vai kaks... Eihän näitä kisoja meitä hengailijoita varten järjestetä.

MUTTA hieno harrastus kun voi olla kärkitiimin kanssa samoissa kisoissa ja itse vaan viettää laatuaikaa omaan tahtiin. Enkä koe siitä edes huonoa omaatuntoa, otan nämä kisat mukavina rentoutumis/toimintapäivänä.

Koittakaa silti ymmärtää meitä seebojengiläisiä jotka liputtaa 4 tunnin puolesta...

User avatar
Maza
Posts: 3120
Joined: 4.11.2004 0:43:32
Location: Uusikaupunki, Finland

Ymmärrystä ei tule...

Postby Maza » 11.6.2014 8:28:07

Mitä vittu asut siellä maallaa, muuta stadiin ja osta nopeempi autoa saataana"!!!!!!!!

T Stadilainen

User avatar
Kimi
Posts: 820
Joined: 2.11.2004 10:26:01
Location: Ingå

Postby Kimi » 11.6.2014 10:36:18

Toi alue analyysi kartasta ja kelienperusteella on kyllä erittäin hyvä pointti. Luulen että se puoli kärsii skauttaamisesta, kun silloin voi ajatella: ei väliä, käyn kattomassa kakikki paikat.

Jonkan suoritukset ahventen kanssa on muuten just tuota Old School kartta & kelit menoa, ja se on huikeeta. Tottakai kalojen vähyyskin ajaa skauttaamaan kun se karttaskautti ei aina riitä, sillä kaloja ei riitä kaikkiin hyviin mestoihin.

No joo, 4-5h so not!

t. Kai K. Luotain

jussian
Posts: 512
Joined: 25.5.2006 14:38:09
Location: lappeen Ranta

Postby jussian » 11.6.2014 15:26:04

Pakko puuttua keskusteluun.

Itse ensisijaisesti suosisin viiden tunnin kisaa olkoonkin, etten ihan kamalasti pety vaikka kisa oliskin 4h.

Miksi?

1. Jos tulee pitkältä, ei sillä yhdellä tunnilla ole kuitenkaan väliä kun pitää lähtee joka tapauksessa aamulla aikaisin ja tulee vasta myöhään kotiin (tai joutuu olemaan yötä matkalla).

2. Kun tulee pitkältä, on kiva saada mahdollisuus olla vedessä vähän pidempään. Kun itse kiertää kisoja enempi sen kalastamisen takia kuin pärjäämisen, niin tunti lisää kalastusta on jees.

Mutta toisaalta,

3. Nollasektorilla on todellakin hiton tylsää viiden tunnin kisassa.

4. En tekisi kuitenkaan 5h kisasta standardia, sillä tässä pitää aina ottaa huomioon alueen koko, kalat jne. jne...

Siis. Kaikesta huolimatta nykysääntö on jees, mutta aina kun se vaan on järkevää lähtisin viidestä tunnista.

Pyli. Osta uus puku jos tulee kylmä.

J

UkiJuzu
Posts: 61
Joined: 25.5.2013 22:13:47

Re: Ymmärrystä ei tule...

Postby UkiJuzu » 11.6.2014 17:27:53

Maza wrote:Mitä vittu asut siellä maallaa, muuta stadiin ja osta nopeempi autoa saataana"!!!!!!!!

T Stadilainen


Vekaran kisa on 4h, ei tarvii muuttaa minnekkään.

User avatar
Maza
Posts: 3120
Joined: 4.11.2004 0:43:32
Location: Uusikaupunki, Finland

Vekaran kisa 8 tuntia!!!

Postby Maza » 12.6.2014 9:16:38

8 tunnin kisa UGIJUZUSSA!!!

T MazaGiro


Return to “Yleistä”

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 98 guests