Page 1 of 1

Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 16.6.2016 14:00:06
by sku
Moi

NYT ON VIIMEHETKET ILMOTTAUTUA KISAAN!!!


Seuraavassa hiukan tietoa ja kutsu Kotkaan kisaamaan Haaparaari Raid sukelluskalastustapahtumaan lauantaina 16.7.2016.

Kisa järjestetään Kotkasta etelään ulkosaaristossa jossa on monipuolisesti erilaisia biotooppeja. Kuten aiempinakin vuosina kilpailukeskuksena toimii järjestävän seuran Kotka Diversin saaritukikohta Sauluodon kaakkoiskärjessä. Paikalle pääsee tietysti omilla veneillä tai yhteysaluksella Haapasaaren kautta. Kilpailijat noudetaan Haapasaaresta Sauluotoon. Kyyti yhteysaluksella Kotkasta Haapasaareen on ilmainen ja alus liikennöi liitteen aikataulun mukaisesti. Yhteysaluksen lähtösataman osoite on Juha Vainion katu 99. Koska yhteysalus on yleisessä liikenteessä, se ei kovasti odottele myöhästyneitä, eli kannattaa olla ajoissa lauttarannassa Kuusisessa. erikoisuutena on, että yhteysaluksella pääsee kisapaikalle perjantaina tai viimeistään lauantai aamuna, mutta pois pääsee vastavuoroisesti aikaisintaan Sunnuntai-iltana. Kilpailun yhteydessä onkin loistava mahdollisuus viettää vapaa-aikaa upeassa saaristossa ja vaikka kalastaa tai tutustua lähihistorian maamerkkeihin. Leiripaikalla on hyvät telttailumahdollisuudet ja telttasauna. Kilpailun yhteydessä ruokahuolto pelaa sukellusseuran leirin kylkiäisenä. Tapahtumaan on mahdollista osallistua kahdella all inclusive paketilla PE-SU 45€ / LA-SU 35€ tai vain kisaan 25€. Niin sanotut all inclusive paketit siis kattavat kisan osallistumismaksun lisäksi ruokailut (3/päivä, aamiainen, lounas ja iltapala) ja saunomiset em. päiville. Pelkkä kisamaksu sisältää osallistumismaksun lisäksi vain tervetuliaisleivän ennen kisaa ja Lohisopan kisan jälkeen. Kilpailu käydään liiton voimassa olevien sääntöjen mukaan, ilman erillisiä rajoituksia. Kilpailualueena toimii liitteen kartan mukainen kisa-alue. Kilpailuaika on 4tuntia ja 30 minuuttia. Pyrimme järjestämään maalialueen lisäksi toisen lähtöpisteen kilpailualueen toiselle reunalle. Maalialue on kaikille yksi ja yhteinen. Kilpailukeskuksena toimii Sauluoto nimisen saaren itänokka. Koordinaatti (wgs84) on:
60.27650613 / 60° 16.59' / 60°16' 35.422'' pohjoista ja 27.16421529 / 27° 9.853' / 27° 9' 51.175'' itäistä

Ilmoittautuminen hoidetaan ao. sähköpostiin ja kilpailumaksu maksetaan järjestävän seuran Kotka Divers Ry tilille FI73 1069 3000 1103 38 viitteellä 3007 000
Yhteydenotot, yhteistyöpyynnöt ja ilmoittautumiset sukelluskalastus@kotkadivers.net

Lisätietoa päivitellään myös kilpailun facebook sivulla https://www.facebook.com/haapasaari.raid

Kiitos, kilpailua on tukemassa mm. SULZER

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 16.6.2016 17:24:38
by onnitus
Mukana ollaan, ja suka varusteita voi tilailla tuonne paikan päälle

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 16.6.2016 19:21:36
by Maza
Mahtavaa...Hienoa toi toinen lähtöpaikka!!!!

Siikaa Kaiteelta!!!

T Maza

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 30.6.2016 14:46:05
by sku
Vähän nostoa kisalle, mukavasti tullut yhteistyökumppaneita mukaan, mm. Sulzer, Huuma ja SFstore.

Nyt olisi kiva saada ilmottautumisia, jotta osataan varata evästä ja mehua sopivasti saareen järjesteltyä fasiliteettia ja korjattua keliä...


#5

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 5.7.2016 9:55:10
by sku
No nyt on saatu mukaan kisaan sellainen sponsori, että paatuneintakin sukelluskalastajaa alkaa pakottamaan. SFstore on ladannut palkintopöydän linttaan mitä kiihotavampia tuotepalkintoja! Kisapaikalle voi myös tilailla vielä puuttuvat varusteet. kiitokset SFstorelle yhteistyöstä ja kilpailijoiden varustamisesta!

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 11.7.2016 8:59:34
by sku
Nyt olis viimeset hetket ilmottautua mukaan kisaan! Ohjeet tossa ekassa viestissä?

Pisteet, trophy, palkintopöytä ja ennenkaikkea upea saaristo ja seura odottaa! Sääennuste lupaa hyvää keliä, eli nyt on tsäänssit vaikka mihin!

#5

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 11.7.2016 9:05:10
by jussian
Hox,

onko kukaan menossa omalla veneelle kisoihin niin että saaresta pääsis pois jo lauantaina illalla? Norppien veneen vetäminen Skodalla oli niin tuskainen operaatio (ja vähän laitonkin) etten lähde sitä uusiks tekemään...

Jussi

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 11.7.2016 11:48:01
by antti
moro!

Sama tilanne mullakin, lauantaina pitäis päästä kotiinpäin. Kiitos Jussille viimevuotisesta paluukyydistä!

antti
#57

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 12.7.2016 6:04:28
by onnitus
Mitä kalaa tuolta on odotettavissa?
Vai onko tilanne se että jos saa kalaa niin oltava tyytyväinen?
Ahven ja kampela?

Onko lahnaa, säynettä ja haukea ollenkaan?

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 12.7.2016 12:03:48
by sku
Alueella on tyypillistä Ahven ja Lahna, joskus saatu satunnainen Kampela, Hauki, Siika, Taimen.... Kaikki on mahdollista, mutta Ahven ja Lahnapainotteista ollut.

Tervetuloa kisaan, laittakaahan ilmottautumiset nyt kuntoon: sukelluskalastus@kotkadivers.net

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 13.7.2016 5:18:30
by onnitus
Jes, eli tiukka kisa tulossa.
Jos jotain varustetta haluaa tuonne kisapaikalle mukaan SFStoresta niin ennen perjantai puolta päivää siitä pitää kertoa minulle.
Kenties lauttaa?

0449877420
kimmo.paakki@sfstore.fi

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 14.7.2016 18:47:51
by sku
Yritetään alottaa kisa klo 12, tai viimeistään kun saadaan yhteysaluksella saapuvat lähtöpaikalle.

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 15.7.2016 11:28:53
by Graybear
Sama tilanne kuin Jussilla ja Antilla, kyyti takaisin la iltana olisi hyvä jos onnistuisi.

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 15.7.2016 13:55:07
by dsa
Moi.

Minullekin kyyti voisi kelvata jos sattuu johonkin mahtumaan. Olen kyllä varautunut olemaan myös yön, viime vuosi sen verran mmukava tilaisuus.

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 15.7.2016 18:24:59
by dsa
Ja jos veneeseen ei mahdu, niin onko yhteysaluksella su iltana pääkaupunkiseudulle tulijoita?

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 15.7.2016 22:44:41
by Graybear
Vettä tulee Kymenlaaksossa kovempaa kuin suihkusta kisaa vastaisena yönä kovan tuulen kera. Miten se tulee mahdollisesti vaikuttamaan näkkäriin kisa-alueella vaikka sade lakkaisikin kisaan mennessä? Kysyy merta vain vähän tunteva... 6-8m/s tuulta luvattiin vielä huomiseksi. Mihin tulee varautua?

Re: Kotkan kisa Haapasaari Raid 16.7.

Posted: 18.7.2016 5:52:03
by onnitus
Huh huh mikä meininki ja tekemisen ilo!
Olihan kyllä varsinaisen mahtavasti järjestetyt kisat!
Ja Se ruoka ja palvelu- lihosin ainakin 3 kiloa viikonlopun aikana saaressa johon ei tule vettä ja sähköä ja jossa ei pysyviä rakennuksia.
Eikö se jo kerro aika paljon?
Hyvät muistot jäi, väsymyskin haituu vähitellen ;)

Onnea vielä kisoissa voittaneille!