Nyt herää ajatuksia! Aloittelijan mietteitä.

Keskustelua suomeksi. Kaikki rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä aiheita ja keskustella.

Moderator: Maza

samekela
Posts: 53
Joined: 19.4.2014 10:58:10
Location: Kangasala

Nyt herää ajatuksia! Aloittelijan mietteitä.

Postby samekela » 16.9.2014 23:13:28

Moikka!
Olen aloitteleva sukelluskalastaja ja intoni lajia kohtaan on ihan mieletön! Olen kalastanut virvelillä ja perholla koko ikäni, joten tämä on looginen jatkumo edellisiin lajeihin. Innosta kertoo jotakin varmasti se, että olen lukenut lähes koko sivuston kaikki itseäni kiinnostavat topicit läpi. En saanut ensin tunnuksia toimimaan ja lopulta kun sain, niin kiireet tulivat ja unohdin salasanat. Nyt pääsen lopulta avaamaan suuni tällä palstalla.
ALKUUN HALUAN KIITTÄÄ SIVUSTOLLA AKTIIVISESTI KIRJOTELLEITA ÄIJIÄ! Olen saanut kalastettua paljon tietoa täältä, vaikken ole kirjotellu mitään. Tästä voisi muistuttaa kaikkia. Eli näitä palstoja lukee sukelluskalastuksen vihaajat ja rakastajat, vaikkei kaikki kirjottelekkaan tänne. Siksi kannattaa jatkossakin pitää yhtä hyvä linja sivustolla.

Uuden lajin alkuun kysymyksiä tulee loputtomasti mieleen. Siksi mietin, että eikö joku wiki tyylinen sivusto olisi parempi, kuin tällänen palsta. Sieltä olisi paljon helpompi löytää tietoa aiheesta. Ja sitä olisi helpompi täydennellä, kun tietoa tulee lisää. :roll:

Nyt tulee sitten kysymyksiä ja pohdintoja oikeen olan takaa. Laitoin tämän tekstin tälle puolelle, koska täällä on paljon aktiivisempaa keskustelua, kuin toisella puolella.

1.Onko harppuunoissa ikinä käytetty laser tähtäintä? eikö sellaisella olisi helpompi ampua etenkin nopeissa tilanteissa. mulla on helppo kyseenalaistaa näitä, kun olen ampunut vasta muutamia kaloja. eli joku laser kynä tms. Kahvassa vois olla nappi, mistä valo syttyy tms.

2. Miksi valtaosa (vai kaikki) käyttää taskulamppua sukelluksessa? Eikö otsalamppu olisi hyvä? Tai sitten otsalamppu+ taskulamppu. Häiriintyykö kalat kahdesta valosta?

3. Kalan lähestyminen. Onko siihen olemassa jotakin hyviä tekniikoita? Menettekö suoraan kohti, vai ikäänkuin ette huomaiskaan kalaa ja suuntaatte sivusta ohi ja sen jälkeen kohalla kääntyminen ja laukaus. Miten pimeässä on parasta lähestyä? Etenkin taimen ja siika kiinnostaa! Kyllähän haukia saadaan esim tuulastamalla, mutta en ole ikinä kuullut taimenen tuulastuksesta.

4. Sivustolla puhutaan paljon siian kalastuksesta. Pohjassa päivystäminen on ilmeisesti tehokkainta. Mutta mites yöllä. Kävin ekaa kertaa merellä Helsingissä viikko sitten yödyykillä ja näin heti siikoja. Lahnat yms kalat uivat hiljalleen, mutta siia olivat erittäin vauhdikkaita. Yhtä pääsin ampumaan, mutta en osunut( treenin puute). Yöllinen kyttäily kuullostaa hullulta.

5.Miten olette treenannu ampumista. Ostin seacsub sting 65 pyssyn ja nyt pitäs opetella paremmaksi ampujaksi. Toistaseksi olen ampunut aina kalan vatsaan tai ali. Mitä eroa on laadukkaalla 75 mittasella pyssyllä ja omalla halpiksella? Onko niissä enemmän tehoja ja parempi osumatarkkuus, vai mistä on kyse?

6.Millon tarvitaan kelaa? Haluan varautua isoimpaan kalaan, eli esim 7 kiloseen taimeneen merellä. Menetänkö kalan, jos mulla ei oo kelaa?

7.Miten huollatte kamppeet käytön jälkeen. Ite kuivaan järvireissun jälkeen ja meriveden jälkeen huuhtelen ja sit kuivatan. Dressmanista sain hyviä nipsu henkareita, millä saan kamat hyvin kuivumaan. Tarviiko pukuja käsitellä joskus? Oman puvun ostin kaverin ohjeiden mukaan. Mares instic 70 takki ja 50 housut jotka tulee melkein tissien korkeudelle. Niillä yritän pärjätä kylmissä vesissä.

8.Satuin näkemään snorkkelin, joka pitää ilmat putken sisällä. Siinä oli alhaalla venttiili ja ylhäällä kohon avulla toimiva mekanismi, joka sulki putken niin, että sinne ei päässyt ollenkaan vettä. Onko sellasesta jotain haittaa? Toistaseksi mulla on joku perus imersion musta putki.

9. Kuulin, että espoon suvisaaristossa on joku nettikaupan varasto, missä on märkäpukuja tms. Onko tuttu? mistä on kyse?

10. Moni sivulla kirjottelevista kuuluu johonkin sukellus seuraan. Mitä hyötyjä siitä olisi? Onko Tampereen alueella jotakin seuraa, joka järkkäisi jotakin kursseja. Turvallisuus juttuja olen lukenut täältä sivuilta(Kiitos Kimin laadukkaista teksteistä), mutta ois hyvä päästä kattomaan asiat livenä läpi. Toistaseksi oon saanu alotella harrastusta yksin ja sillon laji on tietysti paljo vaarallisempaa. Esim helsingissä yödyykillä en menny itseäni syvempään veteen.

11.Mikä on pohjoistuulen tai mannertuulen merkitys sukelluskalastuksessa? Virvelillä sillon on vaikea saada kalaa siimanpäähän, mutta mites veden alla? Jossain ne kalat sillonkin on!

12. Sukelluskalastuksen maine
Tällä sivustolla on kunniakkaasti pyritty kannustamaan harrastajia hyvään käytökseen. Kuitenkin harrastajille myydään erikseen lupia ja osaan vesistöistä ei saa mennä edes sukeltamaan. Mistä johtuu, että osa ihmisistä vastustaa tätä jaloa lajia? Eikö verkkokalastus ole paljon pahempi asia kuin tämä?

Kiitos vastauksista jo ennakkoon kaikille!

Tosiaan asun Kangasalalla, mutta olen kotoisin Espoosta. Kytö ja muut on todella tuttuja vesiä taimenen heittelystä. Mulla on tarkotukseen sopiva vene Espoossa, joten voisin lähteä joku viikonloppu yödyykille vaikka kytölle jonkun kokeneemman kanssa, jos innokkuutta löytyy. tämä viikonloppu ei käy. t.samuli nolla44538285kolme

User avatar
joonsa
Posts: 90
Joined: 4.3.2014 20:24:29
Location: EP

Postby joonsa » 17.9.2014 7:24:11

2. Kätevämpi käsitellä tuo taskulamppu, jos kurkkii esim. kivien koloihin.

5. Itellä eka tykki oli Seac 75 sting ja voin kertoa että tuo ohi ampuminen on ominaisuus siinä tykissä :D Vakiokumeilla ali ja kun vaihdoin toisenlaisiin, niin sitten ammutaan taas yli. Harjottelulla toki alkaa osumaan, kun oppii miten tykki käyttäytyy. Alku kaudesta on tullut aina treenailtua tuota ampumista läheisellä louhoksella. Styroxista tehty poiju painoilla pohjaan pieni uinti ja sukellus ja vauhdista sitten ampunut tuohon poijuun. Oma otanta on aika pieni noista eri tykeistä, mutta ainakin tällä kokemuksella voi sanoa että hinnan huomaa kyllä laadussa heti. Esim. tuo edellä mainittu Seac vs Omer tai Pathos, niin laukaisukoneisto on aivan eri luokkaa. Seacissa on vähän väliää joka paikassa ja saa viilailla osia, että sen saa toimimaan luotettavasti. Tasapainotus ainakin tuossa omassa Seacissa oli ihan pisin mettiä ja se taas osaltaan vaikeuttaa tuota tähtäämistä. Oikeastaan kaikki edellä mainittu vaikuttaa tuohon tykin tarkkuuteen.

10. Täällä ainakin seura tarjoaa ilmaisen hallivuoron talveksi ja järjestää maksullisia kursseja. Muistaakseni ensi keväänä alkaa taasen vapaasukelluskurssi.

11. Niin sitä luulis joo...

User avatar
onnitus
Posts: 246
Joined: 16.6.2012 11:31:01
Location: Somero

Postby onnitus » 17.9.2014 9:22:41

1. Ei kokemuksia on käynyt kyllä mielessä mutta toisaalta ilmakin pärjää, tarpeeksi kun ampuu ja säännöllisesti käy esim kerran viikossa niin eipä sitä ampumista enää suuremmin mieti vaan nopeatkin laukaukset tulee selkärangasta ja menee sinne pitääkin, haukia ammun enää vain päähän jollei pääse ampumaan kunnon osumaa niin en ammu ollenkaan - aina tulee seuraava hauki, ahvenilla tilaa myös etu torsossa mistä ei filettä vielä tule eikä niin suurta sappirakon puhkeemis riskiä. Vaatii harjoitusta paljon että laukaukset napsuu automatik sinne minne pitää ja pyssy pitää samana.

2. oma kokemus otsavalosta että kalojen etsinnässä ei toimi koska:
1.kaislaa lampun edessä tai muuta roskaa.
2.Jos vedessä vähänkään hötyä niin heijastuu valo siitä takaisin suoraan silmiin luoden ns. lumisade efektin.
3. vaikea kurkkia koloihin ja raskasta käännellä koko ajan päätä niin paljon että valo näyttää kunnolla sivuille.
4. tähtääminen vaikeaa valon tullessa "takaa".
5.Otsavalojen teho päävalona riittämätön ellei halua pulittaa tuhansia euroja.
Plussana ehkä latauksen helppous valon näyttäessä sinne minne katsoo, mutta toisaalta yödyykki pyssyssä syytä olla lyhyt sotkeutumaton siima ja jonka lataus onnistuu vaikka silmät kiinni.
Tuskin kalat sen enempää häiriintyy oli valoja sitten kuinka paljon, Särkikaloilla ei ole silmissä ylimääräistä valoa heijastavaa kalvoa jonka takia tulevat vauhkoiksi valon osuessa heihin, hauki,ahven,kuha taas heijastavat valon pois ja eivät juuri lampusta välitä. Aivan kuin yrittäisit häikäistä kellolla aurinkolasi päistä kaveria.

3. Kyllä se tekniikka aika suora viivaista on kyllä se tekniikka siitä löytyy kun kokemusta karttuu.

4. Tekniikoita on monia ja moni mereltä kalastava vannoo/kehuu kyttäilyn puolesta, tiedä häntä kun en mereltä ole kuin muutamalla reissulla siikaa nähnyt mutta kyllä ne siiat on ollut niin nopee liikkeisiä että ei niitä kyllä liikkestä ammuta, kai se on ainut keino antaa niiden rauhoittua ja tulla itse lähelle. Järvissä taas 2-4*C asteinen vesi tuo siiat rannoille kutemaan mistä niitä on "helppo" napsia.
Ahvenia kanssa kyttäillään mutta siitä joku muu kaertonee enemmän.

5. Talvella voi käydä seuran vuoroilla altaalla harjoittelemassa.
Aloittelijan ja tauon jälkeen syytä tehdä muutama harjoitus laukaus ennen kalastuksen aloitusta että saa tähtäimet kohilleen, vaikka uppo tukkiin tai puusta tippuneeseen lehteen, tölkkejä on myös hyvä keräillä harjoitus mielessä ampumalla.

6. omat 10.1kg ja 10.7kg hauet tuli ilman kelaa - molemmat pää osumia. Hyvät osumat takaa minun mielestä sen ettei kala karkaa mutta sehän ei aina ole mahdollista esim. taimen ja siika kalassa. Käyttääkö joku kelaa taimen kalassa? Norjassa myös käytellään kalat pehmyt lihasia ja yli 40kilosen kalan mahdollisuus todellinen sitähän ei enää välttämässä omin voimin pintaan raahata siis siihen aikaan kun itse tartteis olla pinnassa saatika jos nuolessa +200kg halibutti.

7. Kaikki kamat aina ainakin huuhtelen ja välillä pesen hieman käsin, 2-4 kaudessa pesen puvun, hanskat ja sukat koneessa 30*C hellävaraisella ohjelmalla ilman linkousta. Lampun tiivisteisiin silikoni ainakin 2 kertaa kaudessa. Ei mitään nipsuja neopreeniin tekee painaumat vaan ihan hengariin roikkumaan omat housut mallia henkseli niin henkseleistä roikkumaan ja ylä osa laitan ylös alaisin roikkumaan siitä jalkojen välistä tulevasta frogista.

10. Seurassa verkostoitumisen voima ja että pääsee kaikkeen toimintaan kunnolla mukaan, meillä esim kaksi venettä käytössä ja hallivuorot iso +.

12. sen kun tietäis, kai ihmiset pelkää sitä mitä ei tunne, kateus?
Sukellustahan ei voi lähtö kohtaisesti kieltää sehän kuuluu jokamiehen oikeuksiin, mutta eihän kukaan halua astua kylähullun varpaille.


Lisääköön kukin oman näkemyksen.

http://touhula.net/

User avatar
Tuukka
Posts: 116
Joined: 4.5.2006 15:41:13
Location: Nurmijärvi

Postby Tuukka » 17.9.2014 9:28:57

Kaikkeen ei ole oikeaa vastausta se kannattaa muistaa ja jokaisella on omat mielipiteensä. Ohessa omiani ja ne vain suomen oloihin.
1. Käsitykseni mukaan laservalon säde hajoaa pirstaleiksi suttuisessa vedessä. Kokeile ja kerro.
2. Valon pitäminen päässä rajoittaa rajusti aluetta minkä voit tarkistaa. Pään kääntely alkaa myös käydä helposti työstä. Tarkoitus heilutella käsiä ja silmiä ei päätä.
3. Jokaista kalaa pyydetään erilailla. Hauen kanssa voi vähän leikkiä ”ikäänkuin ei huomaisi” ja se joskus auttaa ja antaa lisää aikaa jos hauki on pahassa kulmassa. Hauki huomaa kyllä jos muutat kovasti tapaasi liikkua eli rupeat käkittämään laukausta.
4. Päivällä päivystetään siikaa ja öisin liikuskellaan rauhallisesti.
5. Ampumista voi reenata jossain särki lahdessa missä riittää pieniä maaleja. Pyssyssä lienee tärkeintä että kumit on kunnossa ja että on opetellut sillä mallilla ja yksilöllä ampumaan. Jotkut on paremmin tasapainossa eli ne leijuu mukavasti vedessä ja toiset pitää enemmän ääntä ja tietysti kestävyydessä voi olla jotain eroa. Tarkkuus usein paranee jos pyssy on pidempi.
6. Kelaa ei pääsääntöisesti tarvi mutta onhan sitä joku joskus katunut että ei ole ollut kelaa. Poijun voi myös kiinnittää pyssyyn niin sitten voi pääästää siitä tarvittaessa irti. Vaikea ennustaa koska se ennätyskala tulee vastaan.
7. Huollat kamat hyvin. Kumi säilyy kylmässä ja pimeässä.
8. Itse haluan snorkkelin missä on mahdollisimman vähän liikkuvia osia. Kerran olen kaivannut jotain verkkoa putken päähän kun perhosia imin kurkkuun.

Taimenista puhuminen foorumilla herättää kansassa intohimoja eli välttäisin sitä.
#17

samekela
Posts: 53
Joined: 19.4.2014 10:58:10
Location: Kangasala

Postby samekela » 17.9.2014 11:31:04

Huikeeta. Porukka jaksaa kirjotella heti pitkiä laadukkaita vastauksia. Sivustolla on ihan eri meininki, ku tavallisilla kalastus sivustoilla.täällä on Harrastajia on vähemmän ja kateutta on vaikea ainakaan havaita . Yleensä en jaksa kirjoitella nettiin, kun henki sivustoilla on mitä on.

Sukelluskalastus on itellä yksi harrastus muiden rinnalla. Massiiviset hallireenaukset syö jääkiekkoa ja metsästys syö sukellushommia jne. Ja 3 pienen lapsen isänä on tekemistä muutenkin. Se mikä riemastuttaa paljo tässä lajissa on se, että oppii vedenalaista maailmaa ihan eri tavalla. 26 vuotta olen elänyt ja aina olen ketellu kalavesiä veden päältä. Tuntui huikealta nähdä helsingissä tuulenkaloja, kiiskiä, silakoita, katkarapuja jne. Samalla opin paremmin tekemään perhoja jne. Ja mikä vielä huikeeta: pimeät syksyn illat ovat huikea mahollisuus yödyykkeihin!

Vielä piti kysyä sellasta, että oletteko käyny sukeltamassa frisbeegolffeja tai vieheitä? Itse olen käynyt muutaman kerran. Useinmiten frisbeet on kuitenkin nimetty, mutta nimettömiäkin löytyy tasaisesti. Vieheiden sukellusta on tullu harrastettua junnusta asti, mutta vain kesällä ku vesi on yli 20c.

User avatar
Kimi
Posts: 820
Joined: 2.11.2004 10:26:01
Location: Ingå

Postby Kimi » 17.9.2014 11:31:55

Moi,

Monta pointtia, mutta tässä Stubbimaisesti kolme pointtia, kaksi pääpointtia ja kolmas johon en usko että saat samaa vastausta muualta:

1. Varusteiden on oltava mahdollisimman yksinkertaisia jotta ne kestää ja jotta ne toimii. Unohtakaa kaikki ventiilit ja härvelit. Itse aloittaseesani kyselin härpäkkeistä ja muuan guru vastasi: "unohda noi ja opi sukeltamaan". Eli taito korvaa härpäkkeet ja härpäkkeet estää kunnon oppimista.

2. Kalojen käyttäytymisen oppiminen on A & O. Kokoemuksen kautta saavuttaa perstuntuman ja voi odottaa puoli sekuntia kaumeenin ennenkuin ampuu ja niin nousee osumatarkkuus. Puloen sekunnin lisäaika tulee koska tietää että peliaikaa on vielä juuri sen verran ennen kuin juuri tuon kalalajin edustaja skitsahataa ja lähtee. Yleistykset on vaikeita sillä kaikki lajit käyttäytyy eri tavoilla ja kaikkien lajien käyttäytyminen muuttuu veden lämmön ja vuoden ajan mukaan. Kylmä vesi --> arka, lämmin vesi --> ei niin arka jne. Perusteet tulee suht nopeasti ja hienosäätö onkin juuri sitä hyväksi suolaajaksi kehittymistä. Se on lajin suola eikä oikoteitä ole, onneksi.

3. Kela on sukelluskalastuksessa pintaan pääsyä varten. Suolaaja ei väsytä kalaa kelalla eikä (juurikaan) tappele kalan kanssa kelan avulla. Kun ammut ison kalan syvällä tai kalan kiven alla, tarvitset kelan jotta pääset pintaan päästämättä irrti harppuunasta. Kalalla "löysän anataminen" on tässä lajissa vain huono asia, sillä silloin se pääsee pohjaan jossa se saa nuolest vipuvarren kiviä ja pohjaa vasten, jolloin se vääntää ittensä rikki ja irtoaa. Katsokaa vaikka tonnikalavideoita, ei siellä anneta löysää, kala nyt vaan ottaa sitä. Itse olen ampunut kaikki isoimmat taimeneni ilman kelaa ja luottanut a. osumaan ja b. nopeaan reagointiin kalan taltuttamisessa (ei todellakaan helppoa ison taimenen kanssa...). Kelalla pintaan ja siellä ei enää anneta löysää.

Tervetuloa lajin pariin, et tule pettymään!

-Kimi

User avatar
Tapsa
Posts: 1832
Joined: 12.11.2004 15:53:00
Location: Turku
Contact:

Postby Tapsa » 17.9.2014 18:37:40

1. käytin= testailin joskus kynämallista lasertähtäintä.
eipä sitä mitään oikeen saanut.

Laser oli teipattuna harppuunaan kiinni.


kantomatka on melko lyhyt vedessä.
ja sen tarve on olematon.

opi sihtaamaan ja ampumaan omilla käytössä olevilla harppuunoilla ja siinä se.
(hauska on toki kaikkea kokeilla/testailla)
"kisaaja" no: 76.

http://www.touhula.net

UkiJuzu
Posts: 61
Joined: 25.5.2013 22:13:47

Postby UkiJuzu » 17.9.2014 23:04:54

Tapsa wrote:1. käytin= testailin joskus kynämallista lasertähtäintä.
eipä sitä mitään oikeen saanut.

Laser oli teipattuna harppuunaan kiinni.


kantomatka on melko lyhyt vedessä.
ja sen tarve on olematon.

opi sihtaamaan ja ampumaan omilla käytössä olevilla harppuunoilla ja siinä se.
(hauska on toki kaikkea kokeilla/testailla)


Niin yllättävää, että juuri sinä, Tapsa olet kokeillut lasertähtäintä harppuunaan!!

jussian
Posts: 512
Joined: 25.5.2006 14:38:09
Location: lappeen Ranta

Postby jussian » 18.9.2014 16:13:57

Seuraan kuulumisesta voi olla montaa mieltä ja hyvä niin. Mie ite liityin aikanaan seuraan siksi, että sain sitä kautta mahdollisuuden osallistua kilpailuihin. Sittemmin seuratoiminta on antanut kyllä paljon muutakin eikä varsinkaan talviharjoittelun mahdollisuutta ole suotta vähätellä. Nykyäänhän käytännössä kaikki uimahallit taitaa kieltää vapaasukelluksen treenaamisen yleisövuoroilla. Lisäksi tietysti seura toimii erinomaisena paikkana tutustua muihin sukeltajiin. Saattaa sieltä seasta löytyä joku kalastajakin. Vähintäänkin laiteheebot tietää ne kirkkaimmat vedet.

Suosittelen myös tsekkaamaan fdtf:n sivut. Vapaasukelluskurssin käyminen antaa myös tietoja, joista ei ollenkaan ole kalastamisen kannalta haittaa.

Jussi

samekela
Posts: 53
Joined: 19.4.2014 10:58:10
Location: Kangasala

Postby samekela » 19.9.2014 17:46:33

tänään sittenki kytölle. olen puolikuntoinen, mutta fysioterapeutti suositteli uimista, joten eiku menoks. haluuko joku lähteä matkaan? nolla44538285kolme

samekela
Posts: 53
Joined: 19.4.2014 10:58:10
Location: Kangasala

Postby samekela » 21.9.2014 9:30:24

Eka siika saatu :-D Pieni, mutta ihan oikea siika kuitenkin. Kytön ja stensären alueella näky paljon lahnoja ja muita särkikaloja. Kaikki näkemäni siiat oli pieniä. Veden jäähtymistä odotellessa!

samekela
Posts: 53
Joined: 19.4.2014 10:58:10
Location: Kangasala

Postby samekela » 5.1.2015 23:48:53

Onko kukaan käyny sukeltamassa lapin tunturivesissä? Rautujärvissä veden kirkkaus on kohdillaan ja sillon ku rautu ei syö perhoa, ni se ei vaan syö. Sillon ois maukasta laittaa puku päälle ja pulahtaa järveen kattomaan, et missä kalat.
Onko kukaan käyny lapin joissa? Ite oon pelkillä uikkareill käyny kurkkimassa ja kyllä oli hienot näkymät! Taimenta ja harria näky mukavasti. Tiedän myös äijän, joka on käyny tenossa sukeltamassa uistimia ja bongaamassa lohia. Mielenkiintosta puuhaa!

User avatar
Graybear
Posts: 55
Joined: 19.9.2014 1:39:57
Location: Pirkkala

Postby Graybear » 6.1.2015 2:18:46

5. Itse aloitin sukelluskalastuksen vasta viime syksynä. Ei siinä muuta kuin ampumaan.. huteja tulee alussa varmasti. Huomasin että parempi oli harjoitella rauhallisesti paikallaan oleviin ahveniin, jotka antoi tähdätä sen ylimääräisen sekunnin. Ne kun ainakin järvissä pysyi samalla alueella vaikka kävi yhden kerrallaan parvesta napsasemassa. Uusi sukellus ja rauhallisesti taas maalialueelle, ja saalis kotiin. Kun pieniin ahveniin sain jo pääosumia, niin hauet & muut alkoi olla helpompia saaliita.

Itse yritän tähdätä aina päähän(silmien taakse) ja selkäruotoon(jos säkä käy). Jos menee vähän alas kiduskanteen, niin harppuunan lävistäessä ja piikin siivekkeen avautuessa, kalan lähtiessä vetämään, sulkee kalan oma veto sen kiduskannet kiinni, eikä hengitys enää pelaa. Hauet ovat tulleet säyseimmiksi näin onnistuessa. Ja ainakin fileessä ei oo reikää keskellä jos päähän osuu :)

10. Pirkanmaalla, Tampereella toimii TAURSU(Tampereen urheilusukeltajat), joilla on 2 kertaa viikossa vapaasukelluvuoro Tampereen Kalevassa syksy/kevät kauden. Itse käyn siellä säännöllisesti läpi kauden. Aktiiveja sukelluskalastajia ei mukana taida olla muita. 11.1 ja 18.1 järjestetään vapaasukellusintro seuran jäsenille, joista toisena päivänä käsitellään sukellustekniikoita ja toisena turvasukellusta/pelastamista. Jos kiinnostaa intro tai muuten tulla mukaan seuraan/hallille niin http://www.taursu.fi/vapaasukellus/ lisää tietoa ja sivustolta löytyy vapaasukellusjaoston yhteystiedot. Jaoston vetäjä juuri kerää ilmoittautumisia introlle, tilanpuute saattaa rajoittaa osallistujamäärää. Kesäisin ja myös syksy/talvi/kevät teemme vapaasukellusreissuja porukassa Pirkanmaan järviin.
-Mika K

samekela
Posts: 53
Joined: 19.4.2014 10:58:10
Location: Kangasala

Postby samekela » 15.8.2015 23:08:42

Kävin ruotsissa tunturikalassa arjeplogissa. Kuskasin rinkassa sukelluskamat tunturiin. Tein vanhoista housuista sellaset taskut, mihin sain painoksi kiviä. Oli vähän kömpelöt, mutta täytti tehtävänsä. Sukelsin kirkasvetisessä aika pienessä joessa. Rautuja en nähny, vaikka näkyvyys oli vaakaan yli 10 metriä. Joitain taimenia näky ja ne oli aina koskien niskoilla. Kävin myös järvissä, jotka oli parhaimmillaan 1008 metrissä. Raudut on ilmeisesti niin arkoja, ettne päässy niitä näkemään rauhallisesta uimisesta huolimatta. Yhen poikasen näin rantavedessä.


Return to “Yleistä”

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 90 guests